Kyllä minä taas niin mieleni pahoitin, kun katsoin Urheiluruutua.

Aina sunnuntaisin katson puoli yhdeksän uutiset - jossa valitettavasti ei enää ole Arvi Lind kertomassa meille missä päin maailmaa on kunakin päivänä sodittu - ja sen jälkeen ennen maaten menoa ruukaan katsoa Urheiluruudun. Arkisin en Urheiluruutua katso, koska ei arkena pitäisi olla aikaa ja voimia urheilla, eikä varsinkaan pidä olla aikaa katsoa toisten urheiluja. Arjeksi lasken tietenkin myös lauantait. Pelloilla ja metsässä ihmisen kuuluu arkisin töissä olla eikä turhan päiten hikoilemassa ja pomppimassa.

Urheiluruudussa on nykyisin niin outoja lajeja, että eihän niitä enää tunnista urheiluksi. Siellä heittelivät jotakin läpyskää koreihin. Siis sellaisia, joita lapseni aikoinaan heittelivät kesällä toisilleen. Rispii, vai mikä se on. Aikuiset ihmiset heittelevät lasten leluja! Ja meille vielä kehtaavat tuommoista näyttää! Valtion omistaman laitoksen lupamaksuilla katetulla televisiokanavalla! Kyllä ei ollut aikoinaan Urheiluruudussa muuta kuin hiihtoa, jalkapalloa, mäkihyppyä, pesäpalloa, yleisurheilua ja vähän jääkiekkoa eikä näitä nykyajan lasten humpuukilajeja, joissa heitellään läpysköjä, lasketaan jossakin kourussa lökäpöksyt jalassa ja pyöritään ilmassa kuin mikäkin väkkärä.

Ja sitten ne lajit joissa hymyillään kesken kilpailun. Hymyillään! Mitä urheilua se semmoinen on, jossa hymyillään! Jos on niin helppoa, että voi maailmanmestaruuskilpailujen suorituksen aikana hymyillä, niin ei sellaisessa lajissa pitäisi kilpailla ollenkaan! Se mikä se joku Tuulikin pomppi iloisen ruskeana siellä lavalla kuin olisi Kalevi Keihäsen matkalla Kanarialla menossa auringonottoon. Iho oli niin ruskettunut, niin kovana peltonaisena pitäisin, ellen tietäisi, että eihän se ole kuin jotakin voidetta tai sitten on krillannut itseään jossakin paahtimessa, josta saa syövänkin. Ja jos sitten maitohapot jylläävätkin ja hymyilee silti, niin valehteluahan se semmoinen on! Luulevatko ne, ettemme me muka tiedä, että ei sitä oikeasti hymyilytä. Irvistäisi vaan, räkä poskilla hyppelisi, jos kerran hypittävä on, eikä valehtelisi päin naamaa!

Kaiken huippu oli se, kun joskus Urheiluruudussa näytettiin jotakin kortinpeluuta. Jos korttia rahasta pelataan, niin ei sitä kerrota edes omalle vaimolle, saati sitten, että mennään televisioon siitä kertomaan. Korttia pelataan rahasta metsässä tukkikämpillä, ja niin piilossa, ettei varmasti kukaan näe, ei oma vaimo eikä vallesmanni.

Sitten ne pilaavat yleisurheilu-uutisetkin. Ennen heiteltiin keihästä tai haastateltiin keihään heittänyttä. Entäpä nykyisin. Siellä televisiossa joku heitti sitä keihästä ja sitten professorit, dosentit ja mitkä lie insinöörit antoivat lausuntoja siitä mitä ne anturit ja inturit kertovat keihään asennosta  ja lähtökulmista. Dosentit! Kyllä ei ennen ollut moisilla asiaa Urheiluruutuun vaan keihäänheittojutuissa puheenvuoron saivat joko urheilijat tai valmentajat, tai molemmat. Ennen se keihäs suomalaisilla lensikin, mitenpä on nyt, ei lennä keihäs, eikä juttu. Paitsi vähän sillä yhdellä Ruuskasella. Vaan kysytäänpä antureilta, nehän varmasti pian kertovat tulopoliittisten kokonaisratkaisujenkin tulokset. Ja sen, onko maito juotavaa! Ennen katsottiin itse, että voiko maitoa juoda, pian se maito itse kertoo, että voiko sitä juoda.

Hulluuteen tämä maailma on menossa. Pian se keihäs varmaan ihan itse kertoo, että missä asennossa se lensi ja sitä keihästä sitten haastatellaan.

PS. Mielipidettäni autoilu- ja mopediuutisista Urheiluruudussa en viitsi edes mainita.