Täytin sitä tällä viikolla 31 vuotta. Ja arvaahan sen mitä siitä seurasi. Viidenkympin kriisi tietenkin.

Hynysen Jounia siteeraten tässä pitäisi nämä asiat olla jo olemassa:

"On autot ja asuntolaina
on koira ja kakarat
on Ikea-kalusteet ja vaimolla
salilla treenatut pakarat."

 

Vaan eipähän noista ole mitään. Laina-auto on saattohoidossa, johtuen moottorin hajoamisesta. Koiraa en haluakaan mutta vaikka haluaisinkin, niin ei minulla olisi sitäkään. Kakaroita ei tietääkseni ole, vaikkakin yksi tapaus on hieman epäilyksen alla. Ikeassa en ole koskaan käynytkään, asun yksikseni vuokrakaksiossa ja pakaratkin ovat kadonneet, vaikkakin melkoisen läskipersehän se olikin (hahaha, siitäs sait, Pertunmaan exäni!:).

Ei minua näin noin kolmikymppisenä nämä asiat vielä häiritse. Täytettyäni viime vuonna 30 vuotta, arvelin kyllä että tähän se kehitys loppuu, maali tuli vastaan, vaan näköjään sitä tuonkin jälkeen joka vuosi vanhenee vuoden lisää. Tämä hämmentää minua. Eihän se nyt haittaa ettei vielä tässä iässä noita mainittuja asioita ole hankittuna, mutta jos haluan että viisikymppisenä nuo asiat olisivat jo pitkälti hallussa, niin nythän tässä pitäisi ryhtyä toimeen. Ei ole hääviä jos viisikymppisenä ei asuntolaina ole vielä kutakuinkin maksettuna. Kakaroistakin pitäisi jo tuossa iässä olla pääsemässä eroon, kuka niitä jaksaa vanhempana enää kotona katsella. Tekisi tuolloin työtä josta aidosti pitäisi. Kirjojakin olisi jo useita tehtynä. Vaan mitenpä tässä viidenkympin kriisissä herkkä sielu muuta kuin kärsii. Ei irtoa tekstiä. Ei kuki huumori.


Jotenkin epäkäytännöllinen keksintö koko syntyminen, liiallinen vanheneminen ja lopulta kuoleminen. Näinä kvartaalitalouden aikoina ihmettelen, että on se älytöntä taloudellista resurssien haaskausta koko ajan synnyttää, kasvattaa ja kouluttaa uusia tolkkuja kulkijoita tähän maailmaan. Minkä ihmeen takia sitä pitää ylipäätänsä ihmisiä maapallolla vaihtaa. Koko ajan vaan entisiä pois ja uusia tilalle. Eikö voisi pitää yhdet ja samat iänkaiken. Mitäpä sitä kuoltuakaan tekee.

Tämä synkkä tilannekatsaus tiivistettäköön Tor Ulvenin (kvg.) ajatuksin:

"Jollet olisi koskaan syntynyt, et lukisi tätä Eikä se vaikuttaisi mihinkään. Ja kun et enää ole olemassa on kuin et olisi koskaan tätä lukenut. Eikä se vaikuta mihinkään. Mutta nyt, kun luet, tapahtuu jotain:

Jokin syö sekunteja ajastasi, kuin pieni eläin, kirjaimista karvaisena se rouskuttaessaan tukkii tien sinun ja seuraavan minuutin väliltä. Et saa minuuttiasi koskaan takaisin. Mistään häiriintymättä eläin nakertaa ajan mikro-organismeja. Se ei tule koskaan kylläiseksi.

Etkä sinäkään."