Lähestyvät kunnallisvaalit (ainahan ne ovat lähestymässä) ovat jälleen tuoneet uusia puolueita esiin. Koska lähellä vaaleja on niin paljon erilaisia vaalijuttuja eri lehdissä ja televisiokanavilla, hutkiva journalistimme päätti käydä jo näin hyvissä ajoin haastattelemassa erästä uuden puolueen puuhakasta puheenjohtajaa. Näin vaaliosiomme ei tule hukkumaan kaiken muun vaalihässäkän alle.

Heipä hei, Kertokaapas alkuun pääpiirteet itsestänne ja puolueestanne.
- Hei vain, olen Aimo Kiero. Puolueeni nimi on: Parempi Arki Suotava Kaikille Asukkaille. Perustimme puolueen vastapainoksi sille, että olemme hämmästyneitä siitä, kuinka Suomessa on pelkästään aatteellisesti syrjiviä puolueita.

Tuo nyt kyllä oli rohkeasti väitetty. Perustelkaapas tuo uskomaton väitteenne.
- Kaikissa muissa puolueissa on pelkästään aatteiltaan rajoittuneita ihmisiä. Heidän edustamansa puolueet ovat siis selkeästi järjestöjä, jotka eivät hyväksy tiettyjä henkilöitä järjestöönsä mukaan, henkilöiden aatemaailman vuoksi. Me sen sijaan olemme perustaneet puolueen, jossa kaikki suvaitaan ja tarvittaessa myös kielletään, jopa samanaikaisesti, emmekä näin ollen jyrkästi pelkästään vastusta, emmekä kannata mitään ja samalla myös kannatamme ja vastustamme kaikkea.

Kertokaahan lisää visiostanne.
- Tarkoituksemme on ensin menestyä seuraavissa kunnallisvaaleissa ja sen tehtyämme tavoitteenamme on saada ehdoton enemmistö eduskuntaan. Saatuamme enemmistön eduskunnassakin, aiomme lakkauttaa kaikki muut puolueet.

Eikös tuo ole jo laitonta?
- Koska meillä on enemmistö, niin voimme perustuslain muutoksen jälkeen päättää kaikesta. Olemme niin suvaitsevaisia, ettemme suvaitse tuommoisia
epäsuvaitsevaisia puolueita, kuin millaisia kaikki muut puolueet ovat. Ja koska
kannatamme ja vastustamme kaikkea, niin olemme kaikkien äänestäjien kanssa samaa mieltä jok’ikisestä asiasta, joten äänivyöry puolueellemme on varma asia.

Eikös tuo ole aika mahdoton yhtälö, ainakin näin toimittajan maalaisjärjellä ajateltuna?
- Ei lainkaan, tämä on niin täydellinen ratkaisu, näette sen vielä kunhan
pääsemme vallankahvaan kiinni. Tällaista suurta poliittista viisautta ei löydy
edes Platonin teoksista. Saimme muuten idean tähän uuteen puolueeseen viime presidentinvaaleista, kun tajusimme porvarienkin olevan työväen asialla.

Puolueenne olisi siis tulevaisuudessa todellakin maamme ainoa puolue, eikö edes aatemaailmaltaan samanlainenkaan puolue saisi hyväksyntäänne?
- Olisimme ainoa puolue, emmekä hyväksyisi rekisteröitäväksi aatemaailmaltaan täysin samanlaista puoluettakaan. Jos puolue kerran olisi samanlainen kuin omamme, niin silloinhan se toinen samanlainen puolue olisi olemassa vain ihmisiä sumuttaakseen ja osoitus valtapelistä. Sellaista epärehellistä kieroilua emme voi hyväksyä. Eihän samaa keksintöä voi kahdesti patentoida.

Ja kuten sanottua, ette hyväksyisi erilaisiakaan puolueita enää maahamme?
- Emme. Jos toinen puolue on perinteinen aatemaailmaltaan rajoittunut ja syrjivä ja näin ollen oikeastaan jo nykyisenkin perustuslakimme vastainen, viitaten perustuslain kuudennen pykälän syrjintäkieltoon, eikä se toinen puolue vastusta ja kannata kaikkia asioita, niin se on mielestämme avoimen syrjivä, emmekä tällöin suvaitsevaisuuden nimissä ikinä suvaitsisi sitä puoluerekisteriin.

Saitteko helposti ihmiset kirjoittamaan nimensä kannattajakortteihinne?

- Se kävi helposti. Koska olimme kaikkien ihmisten kanssa kaikissa asioissa täsmälleen samaa mieltä kuin he, he suorastaan innostuneesti kirjoittivat nimensä kannattajakortteihin. Ainoastaan eräiden puolueiden nk. änkyräsiipien edustajat eivät ryhtyneet tukemaan puoluettamme, sillä aina kun sanoimme kannattavamme heidän ilmituomiaan aatteitaan, he olivatkin meitä vastaan.

Selvä. Kiitos haastattelusta ja onnea yritykseenne.
- Kiitos.