Janne Holmenin voittaessa EM-kultaa Munchenissä 11.8.2002, lupasin hänen johtaessaan kyseistä juoksua 35km:n kohdalla, että juoksen seuraavalla viikolla elämäni ensimmäisen maratonin, sikäli jos tuo suomalainen (no joo) Jomalan karitsa voittaa Euroopan mestaruuden tuossa juoksussa.

No pitihän tuon sitten voittaa se kisa.

No eipä sitten muuta kuin lupausta pitämään. Kuusi päivää juoksusta seisoskelin olympiastadionin vieressä, tähtäimessäni juosta Helsinki City Marathon kunniakkaasti maaliin asti. Matkan suorittamisessa oli vain sellainen pienimuotoinen ja tuskin mainittava haittatekijä, kuin harjoittelemattomuus. Lähes 3kk olin ollut urheilematta jalkavamman takia ja mitään korvaavia harjoituksiahan oikea juoksija ei tee.

Paitsi juo viinaa.

No minähän sitten 16.8 ajettuani ensin lähes 600km autolla Järvenpään leirintäalueelle, ryhdyin naapurimökin minulle entuudestaan tuntemattomien innokkaiden Elviksen vuosipäivää viettävien Elvikseltä näyttävien Elvis-fanien kanssa - heidän houkuttelemanaan tietysti - juomaan erinäisiä alkoholituotteita. Meni siinä minulla pullollinen salmiakkikossuakin, jos sitä yskänlääkettä voi alkoholituotteeksi laskea. Ja tokihan myös jokunen siideri ja muutama kalja tuli juotua. Ja tietysti punaista Marlboroa piti kännispäissään vielä poltella. Kun kerran tarjosivat.

Maraton alkoi mukavasti seuraavana päivänä vasta klo 15. Siinähän ehti hyvin ennen starttia suolakurkkuja maistella ja nestevajausta täytellä. Olo oli sangen kelvokas, ottaen huomioon valmistautumisessa sattuneet erinäiset tapahtumat.

Siinäpä se elämäni toistaiseksi ainokainen maraton sitten tuli suoriteltua. Lopun (30,5km->) jalkakramppien vuoksi hieman jäin 3,5 tunnin aikarajasta mutta sitähän on sitten hyvä tuota aikaani hyventää jos maratonille vielä joskus erehdyn.

Seuraavalla kerralla - jos sitä ikinä tulee - ajattelin kokeilla toisenlaista valmistautumista. Se 600 kilometrin autoilu oli pahasta ja aiheutti juostessa krampin kaasujalkaani.